.jpg)
Pienimuotoista bordercollieiden ja tiibetinterriereiden kasvatusta kotioloissa kennelnimellä Look Like.
Kasvatukseni päämääränä on terve, hyväluonteinen ja -rakenteinen vielä rotuisekseen tunnistettava ;) koira. Bordercollieissa tavoitteena on kasvattaa aktiivisia ja työntekoa rakastavia koiria, jotka soveltuvat monipuoliseen harrastamiseen eri lajeissa. Kuitenkaan en toivo kasvattieni päätyvän kenellekään pelkäksi kilpailuvälineeksi tai oman egon jatkeeksi. Tiibetinterrieri-rodussa tavoitteeni on kasvattaa ihmisrakkaita ja iloisia seurakoiria, jotka soveltuvat niin sohvalle kainaloon, lenkkikaveriksi kuin yhteiseen mukavaan harrastamiseenkin.
Olen käynyt Kennelliiton järjestämät kasvattajan peruskurssin ja jatkokurssin sekä allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Kennelnimi Look Like minulle myönnettiin joulukuussa 2006 bordercollieiden kasvattamista varten. Koirien kanssa olen elänyt liki koko ikäni, sillä lapsuuden kodissani on ollut myös koiria.
Koirahistoria ja rodut
Hankkiessani omaa koiraa halusin ehdottomasti jonkun paimenkoiran johtuen lapsuudenkodissani olleista itsepäisistä metsästyskoirista. Minua ihastutti bordercollieiden palvelualttius ja halu totella omistajaa ;) Myöhemmin tuli nähtyä, ettei tämä välttämättä ihan luontaisena ominaisuutena tule jokaiseen yksilöön, vaan senkin eteen tulee tehdä töitä. Samoin nopeasti oppiva koira oppii nopeasti myös kaikki virheet ja havainnoi tuhat ja yksi asiaa ympärillä.
Bordercollie-rodun parissa olen elänyt vuoden 2000 syksystä alkaen, jolloin otin ensimmäisen bortsuni sijoituskoira Nellin Oakmeadow-kennelistä. Toinen huomattavasti ensimmäistä aktiivisempi, puoliksi työlinjainen bordercollie-neiti Inka tuli Cabaroo-kennelistä alkuvuodesta 2004. Ja täytyy sanoa, että rotu on vienyt sydämeni!
Tiibetinterrieri- rotuun päädyin melkein sattumalta, kun halusin bortsujen rinnalle jonkun pienemmän pitkäkarvaisen paimenkoiran. Minulle piti tulla schapendoesin pentu parikin kertaa, mutta aina tuli mutkia matkaan. Lueskellessani netissä koirarotujen kuvauksia huomasin, että tiibetinterrieri ei ollutkaan oikea terrieri, vaan pikemminkin paimenkoira. Katsoin yhdistyksen pentuvälityksessä olevia pentueita ja lähetin mailia Adofau-kenneliin tiedustellen olisiko yksi vaalea kivan näköinen narttupentu vielä vapaana. Sain vastauksen, että se oli varattu ulkomaiselle kasvattajalle. Viikon päästä tästä sain Kirsiltä mailia, että nyt olisi kyselemäni narttupentu vapaana. Pian haettiinkin Fanny-tyttönen meille kotiin Lohjalta kesälomareissun matkatuliaisena.
Tibbe on osoittautunut sopivan hyvin isompien koirien laumaan, sillä vauhtia löytyy vaikka muille jakaa. Välillä kyllä ärsyttää sen itsepäisyys, totteluhalu kun ei ole aivan bortsun luokkaa *nauraa* Ehkä tibbe lähetettiin mulle opettamaan kärsivällisyyttä ;) Tosin nyt 2-vuotta täytettyään Fanny näyttää muuttuneen kovin totelevaiseksi, en tiedä onko kyseessä vain joku ohimenevä vaihe, vai onko siitä nyt tullut aikuinen ja fiksu koira ;)
Kasvattaja
Olen reilu 30-vuotias koiraharrastaja Hanne Oikarinen Keminmaalta. Koirien kanssa harrastan pääasiassa agilityä ja tokoa sekä näyttelyissä käydään silloin tällöin. Olen kokeillut bortsujeni kanssa myös mm. hakua, jälkeä, vesipelastusta ja lampaiden paimennusta. Kuulun Tornion Kennelkerhoon, jonka johtokunnassa olen toiminut vuodesta 2005 asti. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla ja päivät kuluu hoitaen Onni-poikaa ja koiria. Ennen äitiyslomalle jääntiä työskentelin ProAgria Lapin hankevetäjänä. Olen opiskellut Helsingin Yliopiston Maatalous- Metsätieteellisessä tiedekunnassa Viikissä pääaineenani kotieläinten jalostustiede ja sivuaineena kotieläinten ravitsemustiede. Koulutukseltani olen MMM Agronomi.
Perhe ja koti
Asun avomieheni Jarnon sekä poikamme Onnin (synt 5/2007) kanssa omakotitalossa puustoisella tontilla Meri-Lapissa, Keminmaassa. Omien koirieni lisäksi meillä asuu avomieheni Jarnon kultsu-uros Pörrö, joka toimittaa lähinnä koti- ja vahtikoiran virkaa sekä on Fannyn paras kaveri. Koirat asuvat sisällä kanssamme ja niillä on lisäksi iso, yli 100 neliömetrin ulkotarha, johon pääsee suoraan takaovesta. Rivitalo-koppikin siellä on, mutta eihän sisällä asumaan tottuneet koirat koppiin suostu menemään ;) Koirat ovat myös vapaana pihalla, kun olemme itse ulkona.

Yhteystiedot:
Kennel Look Like
Hanne Oikarinen
Myllytie 83 B
94500 Lautiosaari
gsm: 041-5061 029
e-mail: hanne.oikarinen (a) pp.inet.fi